Heipsun! Sunnuntai meni mukavasti tallilla ja sen jälkeen menimme Roosalle yöksi. Vietimme kivan illan saunoen ja blogia tuunaillen! Siinä sitte samalla huomattiin, että blogilla on tänään vuosipäivä joten päätettiin leipoa blogin kunniaksi 1-vuotis synttärikakku! Speciaalina saattekin kakun teko videon! Kakun ohjeet löytyy vielä tosta alhaalta ;)
ENSIMMÄISEKSI laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.´
POHJA:
♥1dlvehnäjauhoja
♥0,5dl perunajauhoja
♥1tl leivinjauhetta
♥3 kananmunaa
♥1dl sokeria
♥Riko kananmunat kulhoon ja lisää sokeri. Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi.
♥Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää munavaahtotaikinan joukkoon. TÄSSÄ VAIHEESSA MUISTA SEKOITTAA KUIVAT AINEET ESIM. PUULASTALLA! EI VATKAIMELLA. (TEIMME VIRHEEN)
♥Voitele ja jauhoita vuoka, lisää taikina vuokaan ja laita uuniin paistumaan noin 35 min.
TÄYTE:
♥2dl maitorahkaa
♥N.2dl mansikoita
♥Tavallista sokeria + vaniliinisokeria (oman maun mukaan)
♥Sulata mansikoita mikrossa sen verran, että niitä voi sekoittaa sähkövatkaimella. Laita mansikat kulhoon rahkan kanssa ja sekoita. Lisää sokerit!
♥Rouhi pinnalle suklaata
KAKUN KOSTUTTAMISEEN KÄYTIMME MAITOSOKERI SEOSTA.
KUORRUTUS:
♥2dl kermavaahtoa
♥Rouhittua suklaata
♥Ensimmäiseksi kakku kuorrutetaan kermavaahdolla, jonka jälkeen laitat valitsemasi kuvan (joka on tulostettu, sekä leikattu haluamaasi muotoon) kakun päälle.
♥Rouhi suklaata runsaasti jotta kuviosta tulisi mahdollisimman selkeä
♥Poista kuva kakun päältä varovasti!
♥Suklaan sijaan olisi voinut myös käyttää esimerkiksi nonparelleja